Tilanteiden muuttuessa nopeasti ja ennakoimattomilla tavoilla, arki varmasti hakee kaikilla nyt uusia muotojaan. Haluamme auttaa asiakkaitamme mahdollisuuksiemme mukaan ylläpitämään hyvää terveyttä ja löytämään hengähdyshetkiä.

Järjestämme mahdollisimman paljon viikkotunteja ja yksityistunteja ONLINE-yhteyden avulla, jotta voit jatkaa säännöllistä harjoittelua kotoa käsin. Liikunnan avulla tuet ergonomiaa ja pääset hetkeksi siirtämään ajatukset toisaalle kaikesta ympärillä väistämättä tapahtuvasta. Haluamme myös varmistaa, että sinulla on mahdollisuus käyttää lippuja, ja tarjota siihen joustavia vaihtoehtoja.  

(lisää…)

Korona-epidemian vuoksi Pilates Power House Helsingin pilatesstudio tilana sulkeutuu tiistaina 17.3. alkaen ryhmätuntien osalta, näillä näkymin 13.4. saakka. Emme ole kuitenkaan lopettamassa – studion toiminta jatkuu online! Toistaiseksi myös yksityistunnit pyörivät normaalisti. Seuraamme edelleen tilanteen kehittymistä. 

Ensimmäiset online-ryhmät starttaavat jo tiistai-iltana! Kalenterin päivittäminen voi nyt viedä hieman aikaa, joten seuraathan tilannetta ajanvarausjärjestelmässä: https://avoinna24.fi/pilatespowerhouse/reservation sekä sosiaalisessa mediassa.

Tulevat ONLINE-mattotunnit

  • Ti 17.3. klo 18 ONLINE mattopilates perus-keskitaso
  • Ke 18.3. klo 18 ONLINE mattopilates perustaso
  • To 19.3. klo 10 ONLINE mattopilates perustaso
  • To 19.3. klo 11 ONLINE Äiti+vauva pilates
  • To 19.3. klo 18 ONLINE mattopilates perustaso
  • Pe 20.3. klo 9 ONLINE mattopilates perus-keskitaso
  • Ma 23.3 klo 18 ONLINE mattopilates keski-jatkotaso

Tuntivaraus ONLINE-tunneille tapahtuu normaalisti ajanvarauskalenterista ja tunnille käyvät normaalit matto- ja laitetuntiliput suoraan. Tunnin toteutumisen minimi osallistujamäärä 3 asiakasta ja maksimi 8 asiakasta. 

Laitetuntiliput voit vaihtaa mattotuntilipuiksi vaihtopaketilla 2 laitelippua = 3 mattotuntilippua. Tässä tapauksessa laitathan vastausviestiä osoitteeseen info@pilatespowerhouse.fi otsikolla “lippujen vaihto”.

ONLINE-tunnin toteutus

ONLINE-tunti on tarkkaan ohjattua mattotreeniä, joka tapahtuu asiakkaan kotona, ja ohjaaja ohjaa tunnin online-yhteyden kautta. Tämän toteuttaminen on todella helppoa: tarvitset kotiin tarvitset oman treenimaton sekä tietokoneen, kännykän tai tabletin.

Saat viimeistään 30 min ennen tunnin alkua sähköpostiisi viestin tunnin ohjaajalta (kutsu zoom-meetingiin). Tarkista että välineessäsi ja sovelluksessa on äänet päällä, ja kamera avoinna. Ensimmäisellä kerralla varaa hieman enemmän aikaa yhteyden avaamiseen. Aseta käyttämäsi laite maton eteen ja avaa saamasi linkki, odota että ohjaaja aloittaa tunnin.

Yksityistunnilla jatkat siitä mihin harjoituksessa jäätiin – ja enemmän!

Nyt on hyvä hetki varata studio harjoitteluun yksityistunnilla, tai treenata hiki pintaan oman ohjaajan kanssa online – missä ikinä oletkin! Voit myös muuttaa jo olemassa olevat yksityistuntivaraukset online-muotoon, ole vain meihin yhteydessä! Paikanpäällä pääset treenaamaan laitteilla, mutta ohjaaja on sinua selvästi etäämmältä kuin normaalisti. Jos olet karanteenissa tai et voi suuren altistumisristkin takia tulla paikanpäälle, voit valita online-yksityistunnin.

Voit vahtaa tuntilippusi myös yksityistunteihin välimaksulla 60€ + 1 laitetuntilippu tai 70€ + 1 mattotuntilippu (ovh. 85€). Varaa yksityistuntisi ajanvarauskalenteristamme tai ota yhteyttö sähköpostitse. Voit käyttää yhden lipun yhtä yksityistuntia kohden.

Puuttuuko sinulta matto? – Ei hätää!

Voit vuokrata mattosalissa käytössä olevan Handmade by Tinna -pilatesmaton kotiin studion sulkemisen ajaksi hintaan 20€. Studiolta löytyy lainaan myös pehmeitä jumppamattoja. Vuokra/lainamaton nouto tapahtuu studiolta ja sovitaan erikseen. 

Toivottavasti tapaamme mahdollisimman monen teistä online-tunneilla. Voitte pitää meihin yhteyttä Facebookissa, Instagramissa tai sähköpostilla.

Voikaa hyvin!

Lisätietoja tunneista sekä yksityistuntien tiedustelut: info@pilatespowerhouse.fi

Koronavirus-pandemia vaikuttaa tällä hetkellä maailmanlaajuisesti. Haluamme puhaltaa yhteen hiileen, ja välttää omilla toimillamme tartuntojen leviämisen. Meistä jokaisella on vastuu tarkkailla omaa vointia, ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Pyydämme, että käytät muutaman minuutin tämän tärkeän viestin lukemiseen. 

Koronavirus COVID-19 tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut yskii tai aivastaa. Ilmassa virukset eivät säily. On mahdollista, että virus tarttuu myös kosketuksen kautta. Koronavirukset eivät kuitenkaan säily päiväkausia pinnoilla vaihtelevissa lämpötiloissa. Uusi koronavirus voi tarttuan ihmisestä toiseen. Tartunnan saaminen oireettomalta ihmiseltä on tämän hetken tiedon mukaan epätodennäköistä. Taudin itämisajaksi on arvioitu 2–12 päivää, keskimäärin noin 4-5 päivää.

Seuraamme Pilates Power House Helsingissä tarkkaan uutisointia koronaviruksesta, ja noudatamme Terveyden ja hyvinvointilaitos THL:n suosituksia. Tilanne varmasti elää lähiviikkoina, ja reagoimme tilanteen vaatimalla tavalla, ja informoimme teitä heti kaikista muutoksista. Kiitämme kaikkia ymmärryksestä ja kärsivällisyydestä!

On erityisen tärkeä muistaa, että jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, että altistaako sairaudelle muita. Noudata näitä ohjeita studiolla harjoitellessasi:

Älä tule studiolle, jos sinulla on flunssainen olo!

Jää epäröimättä kotiin, jos sinulla on mitään tavallisia flunssaoireita, kuten kuume, yskä ja hengenahdistus, tai jos epäilet, että olet ollut tekemisissä mahdollisesti virusinfektioon sairastuneen henkilön kanssa! Vaikka oireet eivät olisi vakavia, tai vaikuta omaan jaksamiseesi, sosiaalisia kontakteja välttämällä voivat myös terveet ihmiset hidastaa epidemian leviämistä, ja suojata erityisesti riskiryhmiin kuuluvia. 

Hallituksen viimeisimmän (12.3.2020) linjauksen mukaisesti tartuntojen vähentämiseksi tulee myös rajoittaa vapaa-ajan toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmien suojelemiseksi. 

Myös ne henkilöt, jotka ovat matkustaneet maissa, jotka ovat sittemmin luokiteltu osaksi epidemia-aluetta, tulisi uusimman ohjeistuksen mukaan välttää lähikontaktia muihin ihmisiin. Tällä hetkellä koronavirus vaikuttaa kuitenkin lähes kaikkialla. Jos olet juuri palannut matkoilta, seuraa omaa vointiasi n. 2 viikon ajan ennen seuraavalle tunnille osallistumista.

Huolehdi käsien pesusta aina ennen ja jälkeen jokaisen ryhmäliikuntatunnin, sekä:

  • kun tulet ulkoa sisään
  • ennen ruoan laittoa ja ruokailua
  • wc-käynnin tai vaipan vaihdon jälkeen
  • niistämisen, yskimisen tai aivastamisen jälkeen
  • kun olet koskenut samoja pintoja kuin flunssainen henkilö  

Löydät THL:n perusteellisen käsienpesuohjeen studiolta – noudata sitä. Käsienpesu lämpöisellä vedellä ja saippualla on suositeltavampaa kuin käsihuuhteen käyttö, jos pesupaikka on saatavilla. 

Yski ja aivasta aina kyynärpäähän, hihaan, tai kertakäyttöiseen nenäliinaan – ei kämmeneen tai ilmaan. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.

Noudata erityistä huolellisuutta välineiden puhdistuksessa

Olemme jo tehostaneet studion siivoussykliä ja desinfiointia, ja ohjeistaneet henkilökuntaa. Asiakkaiden tulee myös itse kiinnittää erityistä huomiota laitteiden puhdistukseen harjoittelun jälkeen. Kaikki kosketuksessa/lähietäisyydellä olleet pinnat suihkutetaan ja pyyhitään huolellisesti studion suositusten mukaisella puhdistusaineella: mattojen ja laitteiden pinnat, käsikahvat, jalkatuet, jne. Pandemian aikana emme käytä harjoittelussa pienvälineitä kuten keppiä tai rengasta.  

Vältetään tungosta eikä unohdeta kotitreeniä

Studiolla harjoittelu tapahtuu tästä eteenpäin ja toistaiseksi enintään 8 hengen ryhmissä, ja laitetuntien enimmäisosallistujamäärä on edelleen 5 henkilöä. Suoran lähikontaktin estämiseksi pyydämme välttämään tungosta studiolla liikkuessa, ja pitämään rakoa kanssaharjoittelijoihin. Suositusten mukaan on hyvä pitää vähintään 1 metrin väli jokaiseen kanssaihmiseen, jolla on flunssaoireita. Tästäkin syystä flunssaisena pitää ehdottomasti jäädä kotiin, mutta kiinnitetään myös me terveenä studiolla asioivat tähän erityistä huomiota. Harjoittelua voi myös välttää ryhmässä varaamalla ohjaajillemme yksityistunteja studion ollessa vähemmällä käytöllä, tai online-yhteyden välityksellä omaan kotiin.

Studion toimenpiteet koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi

Noudatamme THL:n ohjeistusta käsihygieniasta ja tarvittavista toimenpiteistä, ja seuraamme aktiivisesti tilanteen kehittymistä. 

Siivousta on tehostettu, ja päivittäisessä siivouksessa kiinnitetään huomiota etenkin yleisten pintojen puhdistukseen ja desinfiointiin, sekä roska-astioiden tyhjentämiseen. 

Henkilökunta kiinnittää erityistä huomiota käsihygieniaan, ja suoraa lähikontaktia vältetään THL:n suositusten mukaan. Aivan kuten asiakkaatkin, myös ohjaajat ja muu henkilökunta jäävät kotiin, jos heillä on flunssaoireita. Pyrimme siihen, että tunnit voidaan järjestää normaalisti, ja reagoimme tilanteen vaatimalla tavalla.

Mitä tehdä, jos huomaan oireita?

Jos epäilet, että olet ollut tekemisissä mahdollisesti virusinfektioon sairastuneen henkilön kanssa sekä saat kuumetta ja hengitystieoireita 14 vuorokauden kuluessa tapaamisesta, ota ensisijaisesti puhelimitse yhteyttä omaan terveyskeskukseen, työterveyshuoltoon tai terveydenhuollon päivystykseen. Sieltä saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen. 

Jos joudut jäämään kotiin tai kotikaranteeniin virusinfektion oireiden tai tartuntaepäilyn vuoksi, peruuta itse tulevat tuntivaraukset ajanvarausjärjestelmän kautta. Pandemia-ajalla vanhenevat käyttämättömät liput jatketaan tarvittaessa vanhenemispäivästä 6 viikkoa eteenpäin, kuitenkin enintään 30.8 2020 asti. Jos sinulla on epäily virusinfektiosta tai vahvistettu tartunta, ole mahdollisimman pian yhteydessä: info@pilatespowerhouse.fi.  

Lisätietoja: Eerika Tenhovuori, yrittäjä, eerika.tenhovuori@pilatespowerhouse.fi

Seuraa ajantasaista tietoa koronaviruksesta: THL.fi

Ystäväsi pääsee ilmaiseksi joogaan, barreen tai mattopilatekseen lauantaina 15.2. Ystävykset saavat yhtää aikaa paikan päältä ostetuista ryhmätuntien lipuista –20%

Mikään ei ole hauskempaa kuin yhdessä tekeminen ystävän kanssa! Tästä syystä studiolla vietetään ystävänpäivää lauantaina 15.2. Voit tuoda ystävän mukaan päivän mattotunneille: joogaan, barreen tai mattopilatekseen. Ystäväsi päsee kokeilutunnille veloituksetta. Kun ostatte yhtä aikaa lippuja paikan päältä, saatte molemmat 20% alennuksen! Alennus koskee normaalihintaisia ryhmätuntien lippusarjoja.

Muista varata oma paikkasi tunnille ajanvarauksesta. Ystävän ei tarvitse ilmoittautua tunnille etukäteen, mutta tunnit täyttyvät first in – first serve -periaatteella. Voit halutessasi ilmoittaa ystävän varaustiedot (nimi, s-posti, puh): info@pilatespowerhouse.fi.

Toisen polven pilatesohjaaja ja ohjaajiemme opettaja Kati Pylkkänen Aitopilates Studiolta Kuopiosta saapuu studiovierailuille jälleen keväällä 2020. Ensimmäinen vierailu koittaa jo perjantaina 7.2.

Luvassa on harjoittelua yksityistunneilla ja Aitopilates® tunneilla. Aitopilates® tunnilla harjoittelu tapahtuu omatoimisesti, kuten Joseph Pilateksen studiolla harjoiteltiin, jolloin ohjaajalla on mahdollisuus yksilölliseen ja yksityiskohtaiseen avustamiseen. Harjoittelu kohdistuu omiin tarpeisiin, ja tunti on pilatesta aidoimmillaan! Tunnit sopivat aktiiviharjoittelijoille ja pilatesohjaajille, joille klassinen pilatesrepertuaari ainakin matolla ja/tai reformerilla on jo jonkin verran tuttua. Ei kannata kuitenkaan ottaa turhia paineita, repertuaaria pääsee harjoittelemaan kaikilla viikkotunneillamme, joten ehdit hyvin valmistautumaan!

Aitopilates® tunnit 7.2. klo 11–11:55 klo 15:45–16:40 (55min)

Aitopilates® tunnin hinta on 60€. Kati Pylkkäsen yksityistunnin hinta on 130€.
Lisätiedot, varaukset ja yksityistuntien tiedustelut: eerika.tenhovuori@pilatespowerhouse.fi

Muista myös seuraavat studiovierailut Katin kanssa perjantaina 6.3. ja 8.5. Aikataulu julkaistaan pian!

Syksyn vakiotuntikausi päättyy sunnuntaina 22.12. Nyt on aika käyttää vanhenevia lippuja sekä suunnitella joulutauon ja tulevan vuoden treeniaikataulua. Jos lippuja on jäämässä yli, muista jatkaa niiden voimassaoloaikaa ennen kauden loppua. Voit myös käyttää vakiovarauksen lippuja yksityistuntien maksamiseen 31.12. asti (ks. alla).Vakioasiakkaana varmistat paikan omalle lempitunnillesi koko kaudelle edullisempaan tuntihintaan. Jos haluat varata vakiopaikan ryhmääsi tulevalle kevätkaudelle, juttele ohjaajan/asiakasneuvojan kanssa tai ole yhteydessä: info@pilatespowerhouse.fi.

VAKIOASIAKKAAN EDUT LISÄLIPUISTA JA YKSITYISTUNNEISTA

Vakioasiakkaana saat normaalihintaisista lippusarjoita 15% alennuksen kassalla kauden aikana. Esimerkiksi, jos sinulla on vakiona laitetunti, voit ostaa edullisia lisälippuja mattotunneille tai toisinpäin.

Tarjoamme vakioasiakkaille, eli vakiotunnin syyskaudelle 2019 ostaneille, mahdollisuuden käyttää lippuja yksityistuntien maksamiseen (ovh 82€/h). Hyvitämme yhdestä mattolipusta 10€ tai yhdestä laitelipusta 20€, jolloin maksat vain erotuksen:

1 laitetuntilippu = yksityistunnin hinta 62 €
1 mattotuntilippu = yksityistunnin hinta 72 €
Tai 2 mattotuntilippua = yksityistunnin hinta 62 €

Laitetuntiasiakas voi käyttää yhden lipun yhtä yksityistuntia kohden, mattotuntien vakioasiakas voi halutessaan käyttää kaksi lippua yhteen yksityistuntiin. Kampanjan yksityistunnit ovat voimassa helmikuun loppuun, 29.2.2020!
Sovi yksityistunnista oman ohjaajasi kanssa, tai juttele asiakasneuvojallemme/ota yhteyttä info@pilatespowerhouse.fi.

Toimi nopeasti, tarjous on voimassa 31.12.2019 asti! Hyvitys lasketaan sinulle kassalla maksun yhteydessä, joten suosittelemme tuntien vaihtamista ennen joulun pyhiä, sillä välipäivien aukioloaika on harvennettu.

Yksityistunneilla harjoittelu on olennainen osa pilatessysteemiä, jotta pääset harjoittelemaan juuri omien tarpeidesi mukaan. Yksityistunnilla käytössä on kaikki studion laitteet. Myös uusia, ja haastavampia liikkeet opetetaan ensisijaisesti yksityistunneilla: näistä saat “omia liikkeitä” ryhmätunneille – eli saat suurimman hyödyn harjoituksestasi! Säännöllisen harjoittelun lisäksi pilates vaatii keskittymistä ja oman kehon kuuntelua. Kärsivällisyys ja säännöllisyys johtavat myös tuntuviin tuloksiin ja muutoksiin kehossa.

SYYSKAUSI PÄÄTTYY 22.12. MUISTA JATKAA VANHENEVIEN LIPPUJEN VOIMASSAOLOAIKAA AJOISSA!

Vanhenevien lippujen voimassaoloaikaa on mahdollista jatkaa 6 viikolla hintaan 5€/lippu. Koko sarja jatketaan tuolloin kerralla, ja jatkoaikaa voi ostaa vain kerran. Myös muiden lippusarjojen voimassaoloaikaa on hyvä seurata, sillä kaikkien käyttämättä jäävien lippujen voimassaolon jatkamisesta on sovittava ennen niiden vanhenemista.

Loppiaismaanantaina 6.1.2020 polkaistaan kevätkausi käyntiin studiolla! Luvassa on kokeilutunteja pilatesta, barrea, kehonhuoltoa ja joogaa edullisin tutustumishinnoin: matto/ryhmätunnit 10€ / laitepilatestunnit 15€. Liput voi ostaa verkkokaupasta! Muista myös ilmoittautua haluamallesi tunnille ostosten yhteydessä.

Liity seuraamme aloittamaan uusi vuosi ja vuosikymmen reippaan harjoittelun ja yhdessäolon merkeissä! Tervetuloa tutustumaan uudet tuttavuudet, sekä myös vanhat asiakkaamme kokeilemaan itsellesi uusia tunteja.

AIKATAULU

Sali 1 (kokeilutunnit 10€)
klo 10-10:55 Mattopilates kokeilutunti
klo 11-11:55 Kehonhuolto kokeilutunti
klo 12-12:55 Barre kokeilutunti
klo 13-14:30 Yin jooga kokeilutunti

Näillä kokeilutunneilla pääset tutustumaan klassisen pilateksen mattoharjoittelun perusteisiin, rauhalliseen kehonhuoltoon, rytmikkääseen Barreen ja rauhoittavaan Yin joogaan. Aiempaa kokemusta ei tarvitse, vaan tunnit sopivat hyvin myös vasta-alkajille. Paikkoja on rajoitetusti.

Sali 2 (kokeilutunnit 15€)
klo 10-10:50 Laitepilates kokeilutunti
klo 11-11:50 Laitepilates kokeilutunti
klo 12-12:50 Laitepilates kokeilutunti

Laitepilateksen kokeilutunti on tarkoitettu sinulle joka et ole vielä kokeillut pilateksen laiteharjoittelua studiollamme! Jokaiselle tunnille mahtuu 5 osallistujaa. Kokeilutunnilla pääset tutustumaan pilateksen reformer-laitteeseen ja klassiseen liikerepertuaariin.

Päivän kokeilutuntien jälkeen voit ilmoittautua alkeistunneille ja -kursseille. Katso lisää täältä.

Sitovat ilmoittautumiset voi tehdä myös sähköpostilla: info@pilatespowerhouse.fi. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, mille tunnille olet tulossa, sekä nimesi, sähköpostisi ja puhelinnumerosi.

Huom! Paikkoja tunneille on rajoitetusti. Ilmoittautuminen on sitova, jotta kaikilla halukkailla on mahdollisuus osallistua. Tuntiveloitukset hyvitetään ainoastaan lääkärintodistusta vastaan. Jos jätät saapumatta varaamallesi tunnille, lähetämme maksamattomasta varauksestasi laskun (+ laskutuslisä).

Tiedämme että säännöllinen pilatesharjoittelu johtaa näkyviin ja tuntuviin muutoksiin. Vakiovaraus on kätevin tapa ylläpitää säännöllistä harjoittelurutiinia, ja varmistaa yksi tunti viikossa aikaa itsestä huolehtimiseen arjen muun kiireen keskellä.

Vakiovaraus tehdään haluamallesi viikkotunnille koko kaudeksi. Jos et pääse vakiotunnillesi, voit itse perua varauksia peruutusehtojen mukaisesti, ja käyttää vapautuneen liput muille samanhintaisille viikkotunneille. Etenkin laitesalin pienryhmätunnit (laitepilates ja PILATES) täyttyvät nopeasti, mutta myös osa mattotunneista on perinteisesti täyteen varattu. Vakiovaraus kevätkaudelle 2020 kannattaakin tehdä ajoissa – toimi heti ja ole yhteydessä: info@pilatespowerhouse.fi.

Vakioasiakkaana saat lisäksi 15% alennuksen normaalihintaisista lippusarjoista ryhmätunneille, ja 10% alennuksen Studion Shopin tuotteista – sekä muita vaihtuvia kampanjaetuja!

Kevätkaudella 2020 on peräti 23 tehokasta harjoitusviikkoa, eli vakiovaraus sisältää myös 23 lippua (kuluvan syyskauden vakio sisältää 20 lippua). Tämä vaikuttaa vakiovarauksen kokonaishintaan, vaikka tuntiveloitus on säilynyt ennallaan:

  • Mattotunnit 55 min (mattopilates, barre, jooga 55″) – 432 €
  • Mattotunnit 90 min (kehonhuolto ja jooga 90″) – 552 €
  • PILATES ja laitepilates – 655 €

Vakiovarauksen liput ovat voimassa 7.1.–14.6.2020. Jos lippuja jää kauden lopulla käyttämättä, niiden voimassaoloa voi pidentää 6 viikolla hintaan 5€/lippu. Kaikki käyttämättömät liput jatketaan kerralla, ja jatkoaikaa voi pidentää vain kerran. Lue lisää täältä.

Kuluvan syyskauden vakioliput ovat voimassa 22.12. asti – muista sopia lippujen jatkamisesta ennen kuin ne vanhenevat!