Pilates Power House Helsingissä nautitaan 19.–21.1. Kati Pylkkäsen tarkasta ja oivalluksia antavasta ohjauksesta matto- ja reformerworkshopeissa!

Kati Pylkkänen on kuopiolainen liikunnanohjaaja ja pilatesopettaja, joka on opettanut pilatesta pian 12 vuoden ajan, ja hänellä on Kuopiossa oma klassinen pilatesstudio, Aitopilates. Kati on suorittanut kaksi kokonaisvaltaista pilateskoulutusta USA:ssa, joista viimeisin on Jay Grimesin ”The Work” -koulutusohjelma, josta hän valmistui marraskuussa 2015 ensimmäisenä suomalaisena. Jay Grimes on ns. ensimmäisen sukupolven pilatesohjaaja, eli hän harjoitteli ja ohjasi Joseph Pilateksen studiolla ja opissa.

Tehdään perusasiat kunnolla ja nautitaan elämästä!

Katin omassa ohjauksessa mennään siis hyvin lähellä täysin alkuperäistä Joseph Pilateksen Contrology-kehonhallintametodia. Ohjaajamme Hanna Joensuu jutteli Katin kanssa pilateksen perinteestä ja syvimmästä olemuksesta.

Moi Kati! Miten ja milloin sinusta tuli pilatesohjaaja?

Olen ohjannut liikuntaa noin 25 vuotta ja viimeiset 12 vuotta keskittynyt pilatesohjaukseen. Pilatekseen päädyin itse, kun alaselän skolioosi teki arjestani epämukavaa jatkuvien alaselkäsärkyjen vuoksi. Aktiivisen harjoittelun aloitin vuonna 2004 ja pilates-ohjaajakoulutukseni olen aloittanut 2006 eteenpäin. Minulla on takana kaksi kokonaisvaltaista pilateskoulutusta USA:sta ja viimeisenä valmistuin ensimmäisenä Suomessa Jay Grimesin ”The Work” -koulutuksesta marraskuussa 2015.

Olet Kuopiossa toimivan Aitopilates-studion perustaja ja bosslady. Mitä on aito pilates?

Aitopilates juontaa nimensä siitä, että haluan tarjota omalla ammattitaidollani kaikille halukkaille harjoittelijoille pilatesta niin lähellä sen alkuperäistä muotoa kuin mahdollista. Ei enempää eikä vähempää. Oma ohjaukseni perustuu Jay Grimesilta saatuun oppiin ja pyrin välittämään sitä eteenpäin parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Joseph Pilates, lyhyesti Joe, perusti ensimmäisen pilatesstudion New Yorkiin Manhattanille 1920-luvulla. Miten Pilates työskenteli ja miten se on tuotavissa tähän päivään?

 Joen studiolle tultiin harjoittelemaan ilman ajanvarausta ja harjoitus kesti sen mitä tarve vaati. Ohjaajat olivat siellä avustamassa, ohjaamassa, muistuttamassa jousista ja laitteiden säädöistä, sekä antamassa uusia liikkeitä tarpeen mukaan. Asiakkaiden oletettiin ottavan vastuu omasta harjoittelusta heti ensimmäisestä tunnista alkaen. Uudet asiakkaat ottivat muutaman yksityisohjauksen joko Joen tai hänen vaimonsa Claran kanssa ennen siirtymistä omatoimiseen harjoitteluun.

Nykyään pilates on pääasiallisesti ryhmäohjausta, joten harjoitustapa on muuttunut täysin. Tämä on tuonut mukanaan sen, että pilates ymmärretään monesti väärin, sen fyysinen puoli on osittain hävinnyt ja monet liikkeet myös. Tästä johtuen on tärkeää, että alkuperäistä metodia saadaan tuotua tietoisuuteen, jolloin pilates-metodi pääsee sille kuuluvaan asemaan!

Pilates nimesi metodinsa kontrologiaksi, tai Contrologyksi. Mitä tämä tarkoittaa, ja mitä metodin tunnuslause Return to Life* sinulle merkitsee?

 Kehon palauttamista tasapainoiseksi ja toimivaksi. Huono ergonomia, ikääntyminen, väärät liikkumismallit, stressi jne. kuormittavat kehoa epätasapainoon lisäten lihaskireyksiä ja -heikkouksia.

Pilates on kokonaisvaltainen menetelmä, jonka avulla keho saadaan vahvaksi ja luonnollisesti liikkuvaksi. Koen, että se kuuluu arkeen siinä missä syöminen ja nukkuminen.

Odotamme innolla vierailuasi Pilates Power Housessa! Mitä osallistujat voivat viikonlopulta odottaa?

Liikettä, iloa, naurua, tuskaa, hikeä eli pilatesta!

Kati Pylkkäsen kokonaisvaltaiset pilateksen workshopit järjestetään Pilates Power House Helsingissä 19.–21.1. Tutustu viikonlopun ohjelmaan facebookissa ja ajanvarausjärjestelmässä.

* Joseph Pilates julkaisi William Millerin kanssa v. 1945 kirjan Return to Life Through Contrology , jossa esiteltiin pilates-metodin keskeiset periaatteet ja mattorepertuaarin liikkeet.

Kati Pylkkänen