Olen koulutettu pilates-, jooga- ja barreohjaaja sekä Personal Trainer, ja minulla on ammatillista liikunnan ohjaaja- ja opettajakokemusta on yli 15 vuoden ajalta. Olen pohjakoulutukseltani liikunnanohjaaja (AMK), sekä liikuntaneuvoja ja koulutettu hieroja. Laajan peruskoulutuksen lisäksi takana (ja edessä) on lukuisia liikunnan ja terveydenhuollon opintoja. Tällä hetkellä opiskelut keskittyvät Jyväskylän yliopiston opettajakoulutuksen opintoihin sekä Aitopilateksen klassisen pilateksen monivuotiseen syventävään koulutukseen. Joogan saralla olen viime aikoina syventynyt joogaterapian opintoihin (350h) Villa Mandalassa, sekä kiinalaiseen lääketieteeseen pohjaavaan Yin joogaan.

Kannustava ohjaaminen voimistaa sisäistä motivaatiota. Uuden oppiminen ja onnistumisen kokemukset sekä oman kehonsa hyväksyminen ja rajoitteiden sekä potentiaalin tunnistaminen ovat harjoituksen tavoitteita. Keho ja mieli tarvitsee sekä liikunnallisia haasteita että aikaa pysähtyä ja kuunnella. Harjoittelu virkistää kun se inspiroi ja tuo elämyksiä – tämä tarkoittaa niin ydinasioiden mieleen palauttamista kuin myös oman osaamisen ylärajoilla työskentelyä.

”Olemme sitä mitä toistuvasti teemme” – Aristoteles