Susanna Ahon löydät studioltamme keskiviikkoisin laite- ja herrapilatestunneilta. Susanna on koulutukseltaan Somatic Personal Trainer, Somatic matto- ja laitepilatesohjaaja sekä FAF Gym Trainer. Lisäksi hän on ohjannut erilaisia lattarivaikutteisia tanssi- ja ryhmäliikuntatunteja toistakymmentä vuotta.

Susanna on kokenut ja ammattitaitoinen ohjaaja ja hänet tunnetaan iloisena, kannustavana ja tarkkana. Hänen tunneillaan edetään lempeästi ja tarkasti omaa kehoaan kuunnellen ja pilateksen periaatteita noudattaen, siten harjoittelun myötä kehosi vahvistuu ja mielesi kevenee. Susanna pyrkii ohjauksessaan haastamaan asiakkaitaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle välittömällä, intensiivisellä ja hyvällä fiiliksellä!

 

Miksi pilates? Miten sinusta tuli ohjaaja?

Olen nuoresta saakka ollut kiinnostunut liikkeestä ja fyysisestä harjoittelusta. Montaa lajia olen kokeillut ja tanssi on kulkenut mukanani koko ajan. Nyt intohimoinen harrastukseni on työni. Pilateksen opettaminen on syvästi palkitsevaa sen erinomaisten hyvinvointi ja terveyshyötyjen tähden. Minulle elämänmittainen oppiminen on arkea. Syvennän ja kehitän osaamistani jatkuvasti. Kiinnostukseni kehon terveyttä kohtaan ja loputon haluni oppia uutta motivoi minua kehittämään osaamistani ja viemään oppiani eteenpäin.

Mikä on pilateksessa / sen opettamisessa parasta?

Parasta on se voima, hyvä olo ja ilo, minkä näen asiakkaissani. Pidemmällä tähtäimellä on hienoa jakaa sitä, miten keho ja mieli voivat paremmin erilaisten kiputilojen helpottaessa ja nähdä, kun asiakkaat oppivat, oivaltavat ja ylittävät itsensä.

Mikä on vaikeinta?

En ole aamuihminen. Haastavinta on ollut muokata oma elämänrytmi sellaiseksi että olen täydessä ymmärryksessä ja iskussa klo 7 aamulla!

Mitä terveisiä uusille harrastajille / pilatesta harkitseville?

Kaikki hyötyvät pilateksesta. Starttikurssi on helpoin tapa aloittaa pilateksen harjoittelu. Ennakkovalmiuksia ei tarvita. Muista, että ikäsi ei ole este pilateksen harjoittamiselle. Pilates sopii myös aktiivi- ja huippu-urheilijoille.

Mikä on sinun “go to” -juttu? Asia jonka pariin tai äärelle kaipaat elämän sykkeessä?

Talvella kaipaan valoa ja lämpöä, kesällä en mitään. Arjessa karkaan joko tanssin rytmien tai sisäpyöräilyn vauhdin ja nopeuden vietäväksi.

Täydelllinen päivä?

Täydellinen syyspäivä: Kuulaana syyspäivänä ulkoilu, läheisten ja ystävien kanssa ajan viettäminen ja kaikenmoisten ajatusten vaihtaminen, hetkessä eläminen ja hengittäminen, sauna ja avanto.


Ilmoittaudu mukaan Susannan tunneille keskiviikkoisin:

klo 17 laitepilates A+P
klo 18 laitepilates K
klo 19 Herrapilates

Yksityis- ja duotuntien tiedustelut: info@pilatespowerhouse.fi